1994

Sim Finland Oy perustettiin vuonna 1994, kun suomalaisen hiusalan konkari Seppo Iso-Mustajärvi palasi takaisin alalle kymmenen vuoden tauon jälkeen.  Sim Sensitive -brändi kiteytyi ajatukseen tarjota hiusalan ammattilaisten liiketyöskentelyyn monipuolisia ja korkealaatuisia tuotteita hyvän palvelun siivittämänä. Raaka-aineiden puhtaus- ja terveellisyysnäkökohdat johtivat täysin hajusteettomien tuotteiden valmistamiseen.

2003

Hajusteettomien ja hypoparfymoitujen tuotteiden kysyntä kasvoi ja niiden asema vahvistui edelleen kampaamoliikkeiden arkipäivässä. Tämä johti Hyvän Ilman Kampaamo -ideologian syntymiseen. Puhdas, raikas ja täysin hajusteeton työympäristö toi kampaamotoimintaan muutakin, kuin terveydellistä lisäarvoa.

2004

Sim Finland Oy rakennutti isommat, kaikkiaan 5000 neliömetrin suuruiset tuotanto- ja toimitilat Ylöjärvelle.

2010

Sukupolvenvaihdos. Johtamisen, luovuuden ja kokemuksen viestikapula siirtyi Tatu ja Jyri Viherman käsiin.

Tänään

Sim Sensitive on saavuttanut vahvan aseman Suomen markkinoilla ja myös vienti vetää voimakkaasti. Vakituisten kanta-asiakkaiden lisäksi Hyvän Ilman Kampaamo -idea on hyvässä nosteessa, sillä konseptin mukaisia kampaamoja on eri puolilla maata noin 230 ja kiinnostus näyttää yhä kasvavan.