Hei hiusalan ammattilainen, jatka tästä ammattilaisten verkkopalveluun 👉
Kuva
EU:n kosmetiikkalainsäädäntö kehittyy jatkuvasti, ja muutokset ovat olennainen osa koko alan toimintaympäristöä. Me seuraamme näitä muutoksia aktiivisesti ja varaudumme niihin ennakoivasti osana normaalia tuotekehitysprosessia.

Ennakointi ei ole erillinen vaihe, vaan kiinteä osa tapaamme kehittää tuotteita. Seuraamme EU:n kosmetiikka-asetuksen (EY N:o 1223/2009) muutoksia jatkuvasti ja arvioimme niiden vaikutuksia tuotteisiimme jo ennen kuin uudet vaatimukset astuvat voimaan. Tämä kattaa sekä uudet rajoitukset että mahdolliset tulevat sääntelylinjaukset. Näin varmistamme, että pystymme reagoimaan muutoksiin hallitusti ja hyvissä ajoin.

Sääntelyn seuranta ja asiantuntijatyö

Tuotekehityksestä ja tuoteturvallisuudesta vastaavat henkilöt osallistuvat säännöllisesti Kosmetiikka- ja hygieniateollisuuden järjestämiin kokouksiin, koulutuksiin ja työryhmiin. Näissä käsitellään ajankohtaisia lainsäädännön muutoksia, tulevia rajoituksia sekä arvioitavaksi nousevia raaka-aineita. Samalla jaetaan tietoa sekä EU-tason viranomaisnäkemyksistä että niiden käytännön vaikutuksista alan toimijoille.

Lisäksi seuraamme tiiviisti EU:n SCCS:n (Scientific Committee on Consumer Safety -komitea) lausuntoja ja tieteellisiä arvioita, jotka ohjaavat tulevaa sääntelyä ja aineiden turvallisuusarviointia.

Kuva
Raaka-aineet osana kokonaisarviointia

Erityisesti seuraamme hajusteita ja niiden IFRA-standardien mukaisia turvallisuusvaatimuksia sekä hajusteallergeenien merkintävaatimuksia, hiusväriaineita ja niiden käyttörajoituksia kosmetiikka-asetukssa sekä säilöntäaineita ja niiden käyttöä koskevia rajoituksia. Lisäksi seuraamme aktiivisesti myös muita ajankohtaisia sääntelykokonaisuuksia, kuten mikromuoveihin sekä D4-, D5- ja D6-silikoneihin liittyviä rajoituksia.

Yhä useammin sääntelyssä huomioidaan myös ympäristövaikutukset: jokin raaka-aine voi olla kuluttajalle turvallinen käyttää, mutta sen käyttöä voidaan silti rajoittaa tai se voidaan poistaa käytöstä esimerkiksi ympäristöön kertyvyyden, heikon hajoavuuden tai muiden ympäristövaikutusten vuoksi. Tämän vuoksi seuraamme jatkuvasti sekä turvallisuuteen että ympäristöön liittyvää sääntelyn kehitystä osana tuotteidemme pitkäjänteistä kehitystyötä.


Kuva
Sisäinen yhteistyö ja tuotekehitys

Sääntelymuutoksia ja niiden vaikutuksia käydään läpi säännöllisesti myös yrityksen sisäisissä laboratorion ja laatuosaston palavereissa. Näissä tapaamisissa arvioidaan raaka-aineita, koostumuksia ja muutosten käytännön vaikutuksia tuotteisiin. Tämä mahdollistaa sen, että mahdollisiin muutoksiin voidaan reagoida hallitusti ja ennakoivasti koko organisaation tasolla.

Tuoteturvallisuus ja ennakointi

Tällä järjestelmällisellä toimintatavalla varmistamme, että Sim Sensitive -tuotteet täyttävät aina voimassa olevat vaatimukset, usein jo ennen siirtymäaikojen päättymistä.

Tuoteturvallisuus on meille keskeinen arvo ja pitkäjänteisen kehitystyön perusta. Uskomme, että turvalliset ja laadukkaat tuotteet syntyvät järjestelmällisestä työstä, jatkuvasta seurannasta ja vastuullisesta ennakoinnista.

Näin huolehdimme siitä, että Sim Sensitive -tuotteet ovat turvallisia käyttää ja vastaavat lainsäädännön vaatimuksia nyt ja tulevaisuudessa.

 
<3 Sim tiimi
Kuva