Kuva
Säännöllinen pesu pidentää peruukin kestoa ja saa sen näyttämään luonnollisemmalta. Peruukki suositellaan pesemään viikottain. Pesuväliin vaikuttaa olennaisesti, onko peruukki päivittäisessä käytössä ja pidetäänkö peruukkia päässä urheilun aikana. 

Harjaa peruukki huolellisesti ennen pesua. Lisää astiaan tai lavuaariin kädenlämpöistä vettä. Vettä tulee olla sen verran, että peruukki peittyy kunnolla. Lisää noin ruokalusikallinen Sense shampoota ja sekoita se veteen. Käännä peruukin sisäpinta ulkopuolelle ja anna liota 5–10 minuutin ajan. Käännä peruukki ympäri ja huuhtele kevyesti peruukki juoksevan veden alla.

Vaihda uusi vesi ja lisää veteen noin ruokalusikallinen Sense hoitoainetta. Sekoita hoitoaine ja vesi huolellisesti keskenään. Anna peruukin liota 5–10 minuutin ajan ja huuhtele nopeasti juoksevan veden alla. Rutistele ylimääräinen vesi peruukista kevyesti, aseta kuivumaan telineeseen ja harjaa tarvittaessa kevyesti saadaksesi peruukin mallin esiin.

Kun peruukki on kuivunut, suihkuta kuituperuukkiin hiuksiin jätettävää Sense hoitosuihketta kauttaaltaan. Huomioi myös hiusrajat etenkin niskan alueelta, sillä niistä peruukki takkuuntuu yleensä nopeiten. Mikäli peruukissa on pitkät hiuspituuden, hiuksiin jätettävää hoitosuihketta suositellaan käytettäväksi peruukkiin jo kosteana sekä lisäämään päivittäin kuivaan kuituhiukseen.